lauantai 1. elokuuta 2009

Alkumatkalla

Mitä minä oikeastaan etsin S/M:stä, mitä minä haluan? Millaisia odotuksia minulla on, kun taipaleeni on vasta alussa, kun kaikki on uutta, enkä vielä osaa edes määritellä kunnolla S/M:n rajoja?

Etsin keinoa ilmaista omaa seksuaalisuuttani ilman syyllisyyttä. Ilman valmiiksi laitettuja raameja, oletuksia siitä, miltä minusta kuuluisi tuntua niin fyysisesti kuin psyykisestikään. Haluan tuntea kaikki tunteeni voimakkaana, aitoina, kohdata pelkoni, etsiä rajojani, ja samalla luottaa partneriini ja hänen kykyynsä pitää huolta minusta ja tarpeistani. Yhtä lailla hänen kuuluu pitää huoli omista tarpeistaan ja rajoistaan.

Haluan luopua vallasta ja vastuusta oman elämäni suhteen (sillä hetkellä), haluan kerrankin kokea, kuinka minusta huolehditaan.

Miten kivun tuottaminen tai alistaminen voi olla huolehtimista?

Näennäisesti S/M lähtee dominoivan osapuolen nautinnosta, ja kaikki näyttää tähtäävän vain ja ainoastaan siihen. Todellisuudessa dominoiva osapuoli ottaa vastuulleen molempien nautinnon. Hän lupaa pitää huolen, että kaikki järjestyy. Tapahtui, mitä tapahtui, tuntui miltä tuntui, hänellä on homma hanskassa. Näin alistuvalle osapuolelle jää vapaus keskittyä omaan itseensä, omiin tuntemuksiinsa. Hänelle kyllä kerrotaan, mitä häneltä odotetaan. Hänelle kerrotaan, tekeekö hän oikein vai väärin.

Hienointa tässä matkassa on se, että joka päivä opin uutta itsestäni, tunnistan tunteita, joita en tiennyt itselläni olevankaan. Kyllä tämä terapian voittaa ;)

1 kommentti:

  1. Tervetuloa bdsm:n ihmeelliseen puutarhaan!
    Seuraamme suurella mielenkiinnolla ensimmäisiä askeleitasi sen puutarhan poluilla. Olemme itsekin vasta tien alussa, mutta yhdessä matka taittuu nopeammin :)
    (Olipa runollista...)

    VastaaPoista