maanantai 21. syyskuuta 2009

Valtiattaren omaisuutta



Lauantaina tapasin nartun, ja täytyy myöntää, että tapaaminen oli miellyttävä. Narttuhan on sangen nöyrä ja sen lisäksi jo valmiiksi hyvin koulutettu!

Itse tapaaminen tapahtui paikallisessa baarissa, johon minä suunnistin juomaan yhden siiderin ennen tapaamista. Narttu saapui paikalle pukeutuneena kuten olin käskenyt, farkkujen alla kaunista punaista pitsiä...

Siitä pizzan kautta sitten minun luokseni, jossa narttu sai ensin purkaa lelukassinsa sisällön ja sen jälkeen pannan kaulaansa. Pannan laittaminen merkitsi tietenkin sitä, että nartun ihmisoikeudet lakkasivat siihen paikkaan, samoin kuin puheoikeus. Nartulla on kyllä varsin pätevä suu, mutta sitä tarvittiin nyt aivan muuhun.

Koska narttu oli ollut laukeamiskiellossa viikon, hän oli kovasti herkässä tilassa, eikä siis kestänyt kovinkaan kauaa kiusaamista. Onneksi tuollaiset nartut ovat usein hyvin kiimaisia ja nopeita palautumaan, ja niin tämäkin tapaus. Hupia siis riitti useammaksi tunniksi myös Valtiattarelle...

tiistai 8. syyskuuta 2009

Hurahdin hupakkoon

Tapahtui jotain odottamatonta, taas. Ensin ihastuin sadomasokismiin subina, sitten dominana ja nyt hupakkoon. Aiemmin (lue=nuorena ja estyneenä ;) ) en olisi voinut kuvitellakaan kiihottuvani miehestä naisen vaatteissa. Ajatus oli minusta outo, vaikka en nyt esimerkiksi transseksuaaleja sairaina pitänytkään. Olin silti vakuuttunut, että vain "äijä" voi olla seksikäs tai vedota minuun yleensä millään lailla. Itseasiassa en vieläkään ole erityisen viehtynyt yleisellä tasolla miehiin naisten vaatteissa. Selkeästi kuitenkin niissä on joku, joka minua on alkanut viehättää...

Vaan kuinkapa kävikään. Bongasin ihanan hupakon, joka on niin kaunis ja söötti, että olen aivan myyty. Tahtoisin mokoman sulkea pulloon ja laittaa takan reunalle esille. Hupakon kanssa onkin sovittu treffit vajaan kuukauden päähän. Saa nähdä, onko tässä ainesta pidempäänkin palvelussuhteeseen... Ainakin hupakko vaikuttaa puhelimessa kuultuna varsin kehityskelpoiselta yksilöltä. Pelkona tosin on, että hupakko hurmaa minut olemuksellaan niin, etten muista olla tarpeeksi lujana hänelle. Ongelma se on tämäkin :D

Harmittaa, että tämä muutto ja muu maallinen sotkevat elämää, ja aikaa oikeasti tavata ihmisiä ei tunnu kunnolla löytyvän...