Oivallus

Nyt kun muutto on meneillään, huomaan kaipaavani kotiorjaa. Siis sellaista, joka ei juokse koko ajan muna pystyssä vaan tekee oikeasti töitäkin. Lisäksi pitäisi olla sen verran aloitekykyinen ja itsenäinen, että ei tarvitse koko ajan olla komentamassa ja vahtimassa, vaan voi keskittyä omiin hommiinsa.

Yöllä se antaisi nukkuakin, tosin olisi tarvittaessa valmiina palvelukseen. Lämmittäisi kuitenkin mukavasti vieressä. Tulisi toimeen vielä lasten kanssa, eikä aiheuttaisi siis pahennusta näiden nähden.

Pahus, olisi pitänyt pysyä naimisissa :D

Lisää skolioosia

Lupasin kirjoitella toisesta selkärangattomuuden ilmenemästä.

Minulla on Leikkikehässä profiini, ja muinoin siellä oli valittuna kohta, haen seuraa. Vapaaseen sanaan kirjoitin, että olen kokoa X ja L ja jos se sotii estetiikkaasi vastaan, et ole oikea minulle.

Tapahtuipa kerran, että minuun otti yhteyttä eräs nuori poika, joka tahtoi piiskaa. Juteltiin paljon mesessä ja ajatukset tuntuivat sopivan jokseenkin yhteen. Hän näki kuvani, niin kasvokuvan kuin kokovartalokuvan (vaatteiden kanssa) ja varmistin vielä, että hän ymmärsi minun olevan XL.
Sovittiin jo tapaaminenkin.

Muutama päivä ennen tätä poika näki minut webcamissa ja samoin tein tiesin, että nyt mättää. Poika tuumasi yhtäkkiä lähtevänsä nukkumaan, ja tiesin hänen valehtelevan.

Seurasi välttelyä, ja minä katsoin parhaaksi päästää pojan tuskistaan ja laitoin viestiä, että perun tapaamisen. Ei vastausta.

En ole tuohtunut siitä, että ilmeisesti poika ei ymmärtänyt kuvistani minua niin pyöreäksi kuin olen ja tuli lopulta siihen tulokseen, että en sovi hänelle. Se mistä olen tuohtunut, tai oikeastaan pettynyt on se, että pojasta ei ollut suoraan sanomaan, että ei haluakaan tavata. Että ei tämä toimikaan.

Olimme useinkin puhuneet juuri rehellisyyden ja suoruuden merkityksestä. Tapaaminenkin oli sovittu kahvilaan, että molemmilla olisi vielä mahdollisuus perääntyä.

Kuitenkin poika päätyy vain pistämään päänsä pensaaseen eikä kunnioita minua ihmisenä niin paljoa, että voisi sanoa asiat suoraan. Sitä piirrettä minun on vaikeaa kunnioittaa, edes orjassa.

Puhutaan siis ihmiset suoraan, vaikkakin asiallisesti. Jos ei kertakaikkiaan iske niin ei iske. Ei kaikki tykkää kaikista. Yritetään silti olla aikuisia...

Skolioosia ilmassa...

Olipahan taas niitä päiviä, joiden jälkeen sitä osaa laittaa elämänsä asiat ihan eri tavalla oikeisiin mittasuhteisiin! Suku aiheutti sellaisen mellakan täällä mäellä, että minä päätin että on taas aika ottaa etäisyyttä siihen. Narsismin kukka ei ole kaunis kukka, etenkään kun se sai aikaan vaaran omalle lapselleni...

Kesken sen helvetin soi puhelin, ja koska odotin puhelua vastasin, enkä ihmetellyt, kun sieltä virallisella äänellä esittäytyi nainen. Yllätys oli suuri, kun nainen alkoikin kertoa, että hänellä on suuria suunnitelmia S:n kanssa ja hänellä olisi kysyttävää. Sanoin, että olen nyt sellaisessa tilanteessa, että sopisiko soitella myöhemmin, juttelen kyllä mielellään hänen kanssaan. Ajoitus vaan oli todella huono. Nainen tahtoi kuitenkin kysyä vain yhden kysymyksen: Olenko ollut S:n kanssa tekemisissä tällä viikolla.

Vastasin totuuden mukaisesti, etten ole, ja tämä riitti naiselle. Ei kuulema tarvitse enempää jutella. Hyvä jos asiat tuli selväksi, eikä mitään hemmetin moista vatvomista tarvita.

Siinä tilanteessa, jossa olin silloin, en jaksanut asiasta muuta kuin hymähtää ja miettiä, että onneksi minulla on oikeitakin ongelmia, ei tarvitse sotkeentua lillukan varsiin. Joskus toiste olisin voinut tuntea aikamoista mielipahaa siitä, että S ei näköjään ollutkaan rehellinen eikä luottamukseni arvoinen. Nyt se tuntuu lähinnä mielenkiintoiselta kuriositeetilta joka selittää paljon hänen käytöstään.

S esiintyi minulle vapaana miehenä. Hän on merkinnyt facebookiin siviilisäädykseen kihloissa, minkä huomasin kun olimme jo tunteneet hetken. Hän selitti asian sillä, että eräs nainen oli häiriköinyt häntä, ja hän sanoi olevansa kihloissa, että saisi olla kyseiseltä naiselta rauhassa. Olen kenties naiivi, mutta uskoin tämän. Olen minäkin käyttänyt varattu-temppua saadakseni stalkkerin karkoitettua.

Puhuimme vielä asiasta puhelimessa, ja kerroin, etten halua todellakaan sekaantua varattuihin. Kysyin vielä, onko hänellä muutakaan vispilänkauppaa kenenkään muun kanssa menossa. Ei kuulema ollut.

Silloin ennen kuin juttumme, -jos sitä edes siksi voi nimittää, lopahti, hän alkoi yhtäkkiä syyttää minua parisuhteen havittelemisesta. Aiemmin hän itse oli ottanut esiin sen, että etsi ihmistä, joka on valmis myös sitoutumaan. Olinkin hieman ihmeissäni, etenkin kun hän oli kutsunut minua luokseen, samoin kuin olisi ollut tulossa meille silloinkin kun lapseni ovat kotona.

Tuntui, että minua oli johdateltu yhteen suuntaan, ja sitten yhtäkkiä teeskenneltiin ettei sellaista ollut koskaan tapahtunutkaan.

Puhuimme myös siitä, että olen menossa sterilisaatioon. Hän sanoi haluavansa vielä lapsia, ja sanoi senkin, että onhan tuo sterilisaatio peruttavissa ensimmäisen vuoden ajan.

Hän oli lisäksi laittanut viestiä, miten oli ikävä, kun pidimme "taukoa" rooleistamme ja muutenkin piti yhteyttä silloin. Sitten kuitenkin hän sanoi halunneensä pelkän S/M suhteen. Mietinkin jo silloin, että oliko kaikkeen sekavuuteen syynä se, että hän reissusta kotiutuessaan alkoi tuntea painetta lopettaa kaiken, koska kotona odottaa joku. Käytös kun viittasi siihen.

Koska olen ihminen, joka haluaa uskoa toisia ihmisiä ja vihaan epäluuloisuutta, tein tietoisen päätöksen uskoa hänen puheensa. Eihän hänellä olisi edes pitänyt olla syytä valehdella. Minähän se alussa puhuin, etten etsi parisuhdetta!

Olen aina vihannut joutumista kaiken maailman mustasukkaisuusdraamojen keskelle, ja tässä sitä taas ollaan. Herää kysymys, onko S tyhmä vai tyhmä, jos pettää ja ottaa sen toisen naisen kaverikseen facebookiin? Ja miksi ihmeessä minun numeroni piti antaa naiselle?

Täydet pisteet annan kyllä hänen naiselleen asiallisuudesta. Naisparka vaan taitaa olla tyytymässä vähempään kuin ansaitsisi. Vaan kukapa meistä ei sitä välillä tekisi...

Nyt illalla kun tällä mäellä on kaikki draama laantunut ja on ollut aikaa miettiä asioita, mietin miksi kyse oli tästä viikosta? Onko S suuressa rehellisyyden puuskassaan antanut myös tämän blogini osoitteen naiselleen? Kuvitellaanko siellä nyt, että kirje Sinulle on tarkoitettu S:lle?

No ei todellakaan ole! Sehän kertoo Miehestä, jolla on munaa olla rehellinen, ainakin minulle :P .

Eilen törmäsin myös toiseen selkärangattomaan nahjukseen. Kerron siitä ehkä jossain vaiheessa lisää...

Kirje Sinulle

Sinä tulet elämääni kuin norsu lasikauppaan, ja minä ihailen vain, kuinka kauniisti valo taittuukaan sirpaleista. Tulet ja valtaat mieleni jokaisen sopukan. Luulen antaneeni sinulle luvan tulla eteiseen, mutta löydänkin sinut joka puolelta, minne katson. Ja kaiken teet uudeksi, muovaat mielesi mukaiseksi.

Sinulla on minuun suorastaan järisyttävä vaikutus, tiedät sen itsekin. Ja nautit siitä. Saat minut tuntemaan itseni avuttomaksi, pieneksi tytöksi. Sisinpäni vapisee käsissäsi, enkä uskaltaisi kohdata katsettasi. Minä, joka en pelkää mitään! Saat minut jopa punastelemaan, enkä minä edes punastele!

Kerran toisensa jälkeen hämmästelen, kuinka esität asiat itsestäänselvyyksinä. Kuin ne olisivat aina olleet niin. Kirjoitat uudelleen historian ja tulevan.

Ja se kaikki, se on niin helppoa sinulle.

Ei se voima, vaan taito

Olen tässä törmännyt muutamaan wannabe-masteriin, joiden käsitys koko bdsm:stä on ollut mielestäni aika erikoinen. Eräs oli vakaasti sitä mieltä, että naisen ei kuulukaan nauttia sessioista, vaan olla vain hiljaa ja alistua, ja hän ei ainakaan missään tapauksessa aio tehdä mitään (suuseksiä) mikä tuottaisi orjalle nautintoa.

Kysäisipä vielä, että kai ymmärrän olevani naisena alempi miestä. No en kyllä ymmärrä. Minusta masterin kuuluu ottaa asemansa oman persoonansa avulla. Ei siihen riitä, että haaruksissa roikkuu kulkuset. Sovinismi ei ole samaa kuin dominointi, sovinismi on vain henkisesti kehittymättömien tekosyy ja oljenkorsi yrittää hallita naista. Jos ei sitä henkistä munaa ole, niin ei sitä vaan ole, vaikka jalkovälissä kasvaisi halko.

Tähdennän tähän väliin, etten ole feministi, vaan uskon yksilöiden tasa-arvoon sukupuolesta riippumatta ja naisen oikeuteen olla nainen, ei miehen näköiskappale.

Pari muuta taas ilmeisesti kuvitteli, että halveeraamalla, nimittelemällä ja pommittamalla asiattomilla viesteillä "missä olet kun et vastaa" (toisen mukaan jääkaapilla, toisen kanssa naimassa miesystäväni kanssa, jota minulla siis ei ole) he saisivat minut alistumaan ja vakuuttumaan heidän ylemmyydestään.

Mustasukkaisuus on minulle totaalinen "turn off". Vain omalla siihen tehtävään valtuuttamalla masterillani on lupa kuulustella missä olen ja mitä teen. Ja jos hän on siihen tehtävään päässyt, hänenkin on pitänyt ymmärtää, että tuollainen käytös ja vainoharhaisuus ei tehoa minuun. Se ei saa minua todellakaan kunnioittamaan masteria, vaan halveksimaan häntä ja näkemään hänet heikkona yksilönä, joka ei pärjää älynsä ja karismansa voimin, vaan on epävarma öykkäri.

Hyvä master osaa käyttää keppiä ja porkkanaa. Hän on tiukka, mutta johdonmukainen, jopa ollessaan epäjohdonmukainen. Häntä eivät hallitse hänen tunteensa vaan hänen älynsä ja tahtonsa. Silti hänellä on tunteita, ja hän on niin vahva, että uskaltaa näyttää ja käyttää niitä.

Hän ei nimittele subiaan pönkittääkseen egoaan, vaan ohjatakseen subiaan. Hänelle on tärkeää subin nautinto, vaikka hän ei sitä myönnäkään ;) . Hän pitää huolta, ei pyri tuhoamaan. Kaiken, mitä hän tekee, hän tekee subin kasvamisen hyväksi, ei tallatakseen ja mitätöidäkseen tätä ihmisenä.

Hyvä master kunnioittaa subiaan, ja siksi sub kunnioittaa ja haluaa alistua hänelle. Tämän opin S:ltä, kiitos siitä. Se on varmaan tärkein asia, mitä ikinä voin S/M:stä oppia.

Olipas niin tunnepitoinen vuodatus, että tekisi mieli sanoa loppuun aamen!

Herra J:n turmeleva vaikutus ;)

Tuli tänään taas mieleeni vuosien takaa Herra J, minua nuorempi mies, jonka kanssa ensimmäisen kerran jouduin myöntämään, että saan kiksejä sekä alistumisesta että ekshibitionismista mm. kuvien välityksellä.

Suhteemme oli puhtaasti virtuaalinen (taidettiin kyllä puhua puhelimessakin...) mutta on jäänyt ikuisesti mieleeni. Oli ihanan nöyryttävää mutta kiihottavaa, että minua nuorempi "poika" sai minut tekemään mitä tahtoi, ottamaan kuvia itsestäni hänelle, tyydyttämään itseni hänen käskystään. Meidän piti lopulta tavatakin, mutta minun elämäntilanteeni sai minut jänistämään siitä.

Nyt olen taas löytänyt uudestaan yhteyden Herra J:hin, ja saa nähdä, vieläkö sama sähkö on välillä... Niin tai näin, Herra J:llä on aina oma paikkansa sydämessäni :)

Vallasta juovuksissa

Dominoivasta puolestani en olekaan vielä puhunut. Se on jäänyt tässä välillä vähän subin jalkoihin, mutta eipä se paljon herättelyä vaatinut herätäkseen taas ;)

Olen jutellut viime päivinä muutaman ihanan ihmisen kanssa, miehien, jotka haluavat alistua naiselle. Tiesin kyllä, että dominoista on pulaa, mutta olen kohdannut silti sellaista kaipuuta ja yksinäisyyttä, johon en olisi arvannut törmääväni. Tekisi mieleni ottaa kaikki yksinäiset subit siipieni alle, mutta eihän se ole tietenkään mahdollista. Onneksi sieltä tuntui heti löytyvän eräs, joka herätti kiinnostukseni ;)

Tunnustan myös, että se tunne minkä saa, kun sub anelee huomiotani on juovuttava. On ihanaa olla haluttu ja palvottu. Tahdon laittaa subin kiemurtelemaan huomiotani saadakseen, yrittämään parhaansa ja sitten palkita viimein hänen palvontansa. Tietenkään kovaa kuria ja koulutusta unohtamatta ;)

Tiedän itse subina, miten nöyryyttävää se huomion kerjääminen on, ja ehkä siksi olen liiankin lepsu dominana. En millään hennoisi jättää subiani ilman palkintoaan, ja joudunkin karaisemaan itseäni, sillä subin parhaaksihan minä toimin, eikös? Se on kai sitä "kovaa rakkautta"... Palkinto täytyy olla todella ensin ansaittu, melkein kidutukseen saakka odotettu. Silloin se tuntuu palkitsevimmalta niin subista kuin minustakin.

Mielenkiintoista on myös se suunnaton hellyys, jota oma pieni alistuva sub saa aikaan. Tahdon todellakin omistaa hänet. On se rankkaa olla domina ;)

Orpo olo

Minulla on ollut koko päivän orpo olo ilman Herraa. Koukutuin näköjään siihen, että sain (puhelimen välityksellä) käskyjä niin, että jokainen päivä oli täynnä jännitystä ja jännitettä.

Tutkailtuani "dom-markkinoita" huomasin myös sen, että uuden Herran löytäminen voikin muodostua hankalaksi. Monella kun tuntuu olevan huolestuttavan vähän kiinnostusta henkiseen alistamiseen. Minä en kaipaa (ainakaan vielä ;) ) niinkään piiskaa, vaan nimen omaan sitä, että minut pistetään henkisesti tiukasti ruotuun, alistetaan muovautumaan Herran tahtoon.

Ensimmäisen D/S suhteen loppu

Ensimmäinen D/S suhteeni on sitten loppu ennen kuin oikeastaan alkoikaan. Väärinkäsityksiä puolin ja toisin. Seuraavan kerran pitänee tehdä ihan kirjallinen sopimus tai jotain, koska selvästi nyt kumpikaan ei ihan ymmärtänyt toistaan.

Minä varmaankaan en kokemuuttani osannut tehdä tarpeeksi selväksi eroa oman itseni ja alistuvan "anelin" roolin suhteen, vaikka toisaalta hain nimen omaan sellaista suhdetta, jossa raja voisikin olla häilyvä. Sitä taas en ilmeisesti osannut ilmaista selkeästi toiselle osapuolelle.

Ikävää, että S ei ollut siihen valmis, vaan koki sen uhkana ja vaatimuksena parisuhteesta. Itse koin stressaavana tasapainoilun oman itseni ja "anelin" välillä. Haluaisin, että he voisivat sulautua yhteen.

Nyt käy vähän kateeksi mm. kokeilijoita, joilla homma on paljon selvempää. Itse en tiedä olisinko edes oikeasti valmis parisuhteeseen, mutta kyllä se tuntuisi helpottavan asioita aika tavalla nimen omaan tuon omana itsenä olemisen suhteen.

Onko se yleensä mahdollista S/M suhteessa, jos kyseessä ei sitten tosiaan ole vakituinen parisuhde? Onko mahdoton yhtälö olla sekä alistuvan roolissa, pitää suhde pelkkänä master/sub-ei-niin-vakavana-suhteena sekä ilmaista avoimesti niitä tunteita, joita tuntee? Jos kiinnyn masteriini, miksi se on uhka hänelle? Eihän se tarkoita, että olen laittamassa hänelle palloa jalkaan tai viemässä vihille! Eikö masterin halu juuri ole se, että sub palvoo häntä? Pitäisikö siis vain teeskennellä palvovansa? Eikö se sitten taas ole henkistä huoraamista?

Itse koin ahdistavana S:n epäluottamuksen minuun. Luottamus on kaiken A ja O D/S-suhteissa, ja nyt sitä ei enää ole, ei kummallakaan kai. Harmi sinänsä, koska kyseessä oli oikeasti mielenkiintoinen ja hieno ihminen.

Onko vika lopultakin siinä, että vaikka en tunne olevani valmis varsinaiseen parisuhteeseen, en pysty tyytymään puolinaiseen ja odotukseni ovat epärealistiset? Haluanko syödä kakun ja säästää sen?

Voi kun näistä ei voi puhua kenenkään kanssa, ajatukseni ovat niin sekavat, että tästä vuodatuksestakin tuli sellainen...

Alkumatkalla

Mitä minä oikeastaan etsin S/M:stä, mitä minä haluan? Millaisia odotuksia minulla on, kun taipaleeni on vasta alussa, kun kaikki on uutta, enkä vielä osaa edes määritellä kunnolla S/M:n rajoja?

Etsin keinoa ilmaista omaa seksuaalisuuttani ilman syyllisyyttä. Ilman valmiiksi laitettuja raameja, oletuksia siitä, miltä minusta kuuluisi tuntua niin fyysisesti kuin psyykisestikään. Haluan tuntea kaikki tunteeni voimakkaana, aitoina, kohdata pelkoni, etsiä rajojani, ja samalla luottaa partneriini ja hänen kykyynsä pitää huolta minusta ja tarpeistani. Yhtä lailla hänen kuuluu pitää huoli omista tarpeistaan ja rajoistaan.

Haluan luopua vallasta ja vastuusta oman elämäni suhteen (sillä hetkellä), haluan kerrankin kokea, kuinka minusta huolehditaan.

Miten kivun tuottaminen tai alistaminen voi olla huolehtimista?

Näennäisesti S/M lähtee dominoivan osapuolen nautinnosta, ja kaikki näyttää tähtäävän vain ja ainoastaan siihen. Todellisuudessa dominoiva osapuoli ottaa vastuulleen molempien nautinnon. Hän lupaa pitää huolen, että kaikki järjestyy. Tapahtui, mitä tapahtui, tuntui miltä tuntui, hänellä on homma hanskassa. Näin alistuvalle osapuolelle jää vapaus keskittyä omaan itseensä, omiin tuntemuksiinsa. Hänelle kyllä kerrotaan, mitä häneltä odotetaan. Hänelle kerrotaan, tekeekö hän oikein vai väärin.

Hienointa tässä matkassa on se, että joka päivä opin uutta itsestäni, tunnistan tunteita, joita en tiennyt itselläni olevankaan. Kyllä tämä terapian voittaa ;)