maanantai 21. syyskuuta 2009

Valtiattaren omaisuutta



Lauantaina tapasin nartun, ja täytyy myöntää, että tapaaminen oli miellyttävä. Narttuhan on sangen nöyrä ja sen lisäksi jo valmiiksi hyvin koulutettu!

Itse tapaaminen tapahtui paikallisessa baarissa, johon minä suunnistin juomaan yhden siiderin ennen tapaamista. Narttu saapui paikalle pukeutuneena kuten olin käskenyt, farkkujen alla kaunista punaista pitsiä...

Siitä pizzan kautta sitten minun luokseni, jossa narttu sai ensin purkaa lelukassinsa sisällön ja sen jälkeen pannan kaulaansa. Pannan laittaminen merkitsi tietenkin sitä, että nartun ihmisoikeudet lakkasivat siihen paikkaan, samoin kuin puheoikeus. Nartulla on kyllä varsin pätevä suu, mutta sitä tarvittiin nyt aivan muuhun.

Koska narttu oli ollut laukeamiskiellossa viikon, hän oli kovasti herkässä tilassa, eikä siis kestänyt kovinkaan kauaa kiusaamista. Onneksi tuollaiset nartut ovat usein hyvin kiimaisia ja nopeita palautumaan, ja niin tämäkin tapaus. Hupia siis riitti useammaksi tunniksi myös Valtiattarelle...

6 kommenttia:

  1. Onko Narttu ja Hupakko sama henkilö? Joka tapauksessa onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  2. Eivät narttu ja hupakko suinkaan sama henkilö ole. Hupakko minun piti lauantaina alunperin tavata, mutta hupakko mokoma omaa kai muutakin elämää. En silti kyllä yhtään valita, nartun kanssa oli mukavaa ja aika meni nopeasti, ja hupakonkin kanssa on jo sovittu uusi aika ;)

    VastaaPoista
  3. Vastavierailulla ja täältähän löytyi aika mieleniintosta luettavaa:)

    VastaaPoista
  4. Oli se Nartulle nöyryyttävä mutta myös mielenkiintoinen lauantai-ilta. Nartun ajatukseni vaeltelivat laidasta laitaan kotimatkalla pimeitä tyhjiä teitä ajaessani.

    VastaaPoista
  5. Pienimunaisten puhetta... Se ei vaan ole vielä juhlakunnossa ;)

    VastaaPoista